top of page

Miksi entisen puolisomme uusi kumppani aiheuttaa mustasukkaisuutta?

Vaikka itsellä ei olisi haluja palata yhteen, tämän uusi kumppani voi synnyttää meissä omituisia tunteita.


Vertailemme itseämme helposti toiseen. Mitä tuossa on, jota minulla ei ollut?

Erossa menettää kokonaisen elämän, ei "vain" kumppania. Yhteisen arjen, yhteiset jutut ja joskus parhaimman ystävänsä. Nukuttiin yhdessä, oli läheisyyttä ja seksiä, toisen tunsi paremmin kuin kukaan muu. Muistotkin muuttavat muotoaan. Tämän ihmisen kanssa rakastelin, häntä rakastin, hänelle jaoin ajatukseni sekä mieleni ja antauduin hänelle. Yhteinen tulevaisuus oli jotain, jota odottaa. Ehkä puheissa oli yhteinen lomamökki tai yhteiset ulkomaanmatkat. Yhtäkkiä unelmia ja toiveita yhteisestä tulevaisuudesta ei enää ole.


Erossa tuo kaikki repäistään meiltä pois. Yhtäkkiä tuo tutuin ja läheisin on poissa. Hänestä tulee vieras. Laulun sanat Katselen sua, sä näytät samalta, vaikka en tunne enää sinua, voivat tuntua surullisen tutuilta. Se läheisin ihminen on nyt vieras.

Vaikka ei haluaisi palata eksänsä kanssa yhteen, noiden yhteisten suunnitelmien hautaaminen, yhteisen elämän päättäminen ja arjen muuttuminen ovat isoja asioita, jotka voivat tuntua ja isosti. Yhteinen, sunnittelemasi tulevaisuus on mennyttä ja saatat nähdä, että nyt joku toinen elää sitä. Ehkä entinen kumppani elää ihan samanlaista elämää uuden kanssa kuin kanssasi tai mistä unelmoitte. Joku muu saa nyt ne unelmat.


Tämä aiheuttaa mustasukkaisuuden tunnetta. Ei välttämättä se, että tuntisimme rakkautta eksää kohtaan, vaan rakkautta menetettyjä unelmia kohtaan.


Sinä suunnittelit tulevaisuutesi, mutta nyt joku muu elää sitä.

Toinen syy voi olla pohjiin poljettu itsetunto. Eron jälkeen kenen tahansa itsetunto on saanut kolauksen. Kun eksä löytää uuden, voi mieleen tulla monenlaisia ajatuksia ja tunteet ottavat vallan: mikä tuossa on parempi kuin minussa oli, miksi vaihdoit minut tuollaiseen, mikä minussa oli vikana, tuo on paljon kauniimpi kuin minä ja niin edelleen. Eron jälkeinen haavoitettu itsetunto saa uuden kolauksen, kun minua ennen rakastanut ihminen on löytänyt uuden. Sen uuden on pakko olla parempi, koska jos ei olisi, miksei tätä kaikkea voinut jakaa kanssani, saatat ajatella.


Eron jälkeen itsetunto voi olla nollissa ja eksän uusi kumppani vaikuttaa itseen verrattuna täydelliseltä.


Toisesta irrottautuminen vie aikaa ja jos on yhteenpalaamistoiveita, voi entisen kumppanin uusi murskata nuo salaiset tai ilmeiset toiveet.

Toisesta irrottautuminen vie aikaa ja jos on yhteenpalaamistoiveita, voi entisen kumppanin uusi murskata nuo salaiset tai ilmeiset toiveet. Silloin joutuu uudelleen luopumaan jo menettämästään kumppanistaan; luopumaan noista toiveista. Toisen takaisin haluaminen on täysin normaali eron käsittelyn vaihe. Kun ymmärtää, että nuo toiveet ovat haikeutta ja yhteisen koetun muistelua, poistuvat ne yleensä mielestä. Silloin eksän uusi kumppanikaan ei enää aiheuta meissä mustasukkaisuuden tunteita.


Joskus meitä on voinut harmittaa jokin entisen kumppanimme piirre silloin, kun olemme olleet yhdessä. Ehkä olemme halunneet, että hän muuttuisi. Nyt hän saattaa näyttää muuttuneen, kun hänellä on uusi kumppani. Mielessä voi käväistä ajatus, että miksi et minun kanssani halunnut muuttua? Vaatiko se eron ja uuden kumppanin, että tajusit tehdä muutoksia? Nämä ovat hyvin kipeitä ajatuksia.


Mielessä voi käväistä ajatus, että miksi et minun kanssani halunnut muuttua? Vaatiko se eron ja uuden kumppanin, että tajusit tehdä muutoksia?

Jos eroon on johtanut eksäsi oma identiteettikriisi, hän saattaa näyttää muuttuvan paljonkin eron jälkeen. Hän on voinut oppia itsestään ja käyttäytymismalleistaan, jolloin muutos on mahdollinen. Tätä muutosta emme voi pakottaa toista tekemään, ja ehkä hän ei ollut valmis siihen suhteenne aikana. Tämä on vaikea ajatus hyväksyä, koska toiveet toisen muutoksesta ovat voineet olla mielessämme vuosien ajan, kun olimme yhdessä.


Tosiasia kuitenkin on, että toista ei voi pakottaa muuttumaan. Hänen on ymmärrettävä itse muuttua. Samalla tavoin me voimme vaikuttaa vain omiin tunteisiimme ja tekemisiimme. Kirjoitukseni ajatusten pohtiminen voi auttaa sinua tunteidesi prosessoinnissa.



Terveisin, Helka

1 209 katselukertaa0 kommenttia

Comments


bottom of page