Ikävää, virheen tajuamista, vai jotain muuta? – Miksi haluamme palata takaisin eron jälkeen?

Joskus eron jälkeen, yleensä muutaman kuukauden sisällä, saatamme haluta palata takaisin päättyneeseen suhteeseen. Mielessä voi myös pyöriä piinaava ajatus: teinkö suuren virheen, kun halusin erota? Kumppani saattaa yhtäkkiä tuntuakin täydelliseltä, ikävä piinaa ja kovaa. Mistä tällöin on kyse? Virheestä, vai jostain muusta?



Ikävä saattaa yllättää eron jälkeen.

Ikävän tunteet ovat ihan tavallisia eikä niitä välttämättä kannata heti pelästyä. Omia tunteitaan voi ymmärtää paremmin, jos yrittää vähän eritellä, mistähän ne voisivat johtua. Tässä on muutamia kohtia, joita voi käydä läpi ikävän tai epäilyksen virheen tekemisestä yllättäessä:

  1. Onko kyse yksinäisyydestä? Eron jälkeen yksi isoimpia asioita käsitellä voi olla yksinolo tai jopa yksinäisyys. Kun on tottunut olemaan suhteessa, voi yksin eläminen tuntua todella vaikealta ja kipeältä. Silloin alkaa kaivata seuraa ja sitä, että ei olisi yksin. Ja kaikkein helpointa on kaivata sitä tuttua, turvallista, totuttua; eksäänsä. Yksinäisyyden kokemus voi sekoittua tällöin ikävään tai kaipuuseen.

  2. Kaipuu totuttua kohtaan. Eron jälkeen muuttuu kaikki kerralla ja koko maailma järkkyy. Koti voi muuttua, paikkakunta voi muuttua, lapset saattavat asua muualla, tavarat ja huonekalut olla uusia. Uuden edessä voi tuntua, että nyt muuttuu kaikki ja liikaa. Kaipaa takaisin siihen tuttuun ja totuttuun. Niin, joskus totuttu, vaikka ei niin hyvä, tuntuu paremmalta kuin uusi ja tuntematon.

  3. Pelko, löydänkö enää ketään. Itsetunto saattaa olla eron jälkeen matalalla, ja tunne, ettei löydä enää koskaan ketään, voi olla suuri. Treffimaailma voi tuntua vieraalta ja pelottavalta, omat mahdollisuudet tai ominaisuudet treffailuun mahdottomilta. Kuka minusta enää välittäisi? Eksä on ollut jo meidän kanssa, hän välitti. On parempi palata takaisin, etten varmasti jää yksin loppuelämäkseni. Joskus tällainen pelko saattaa sekoittua ikävään.


Lue myös: Mistä tietää, kuka on sopiva kumppani, ja mistä löytää uusia tuttavuuksia?


Niin, joskus totuttu, vaikka ei niin hyvä, tuntuu paremmalta kuin uusi ja tuntematon.

On myös tavallista katua eroa, jos on sen jälkeen käsitellyt omia kipupisteitään ja identiteettikriisejään. On tajunnut, että oma käyttäytyminen on johtanut suhteessa ongelmiin, jotka eivät johtuneet lainkaan siitä toisesta osapuolesta. Tulee olo, että mitä jos olisin tajunnut nämä jos silloin, ehkä ei olisi tarvinnut erota. Omien kipupisteiden käsittely voi olla tuskaista ja tulla ajatuksia, ettei meidän olisi tarvinnut erota, jos nämä asiat olisivat olleet eri tavoin.


Mutta eivät silloin olleet. Siihen on hyvä palata uudelleen ja uudelleen. Suhde oli sellainen kuin oli, olimme siinä niin juuri sellaisia kuin silloin olimme. Jos muutosta itsensä suhteen tulee, ei suhde olisi enää kuitenkaan sama; paluu ei ole mahdollista. Joskus uusi suhde saman ihmisen kanssa voi onnistua, mutta se vaatii valtavasti työtä ja molempien muuttumista. Tämä on suhteellisen harvinaista.


Mitkä asiat olivat huonosti? Ovatko ne asiat nyt muuttuneet? Jos eivät, ei paluu hyödyttäisi mitään.

Jos ikävän tai katumuksen tunteita tulee, voi myös miettiä niitä syitä, miksi erottiin. Niistä voi tehdä jopa listan. Mitkä asiat olivat huonosti? Ovatko ne asiat nyt muuttuneet? Jos eivät, ei paluu hyödyttäisi mitään. Hetken päästä asiat olisivat taas samoin kuin ennen eroa.


On tavallista, että eron jälkeen hetken ajan päästä muistaa vain ne hyvät asiat, joita suhteessa oli. Edellä mainitut seikat johtavat usein tähän: muistamme vain ne hyvät asiat, koska uusi ja edessä oleva jännittäå ja pelottaa. Turvallinen tuttu menneisyys alkaa vetoamaan. On myös tavallista, että kun aikaa kuluu, yleensä jo useita kuukausia, voi ikävä, suru ja ahdistus muuttuakin haikeudeksi, jolloin muistamme suhteen hyvät puolet, mutta ymmärrämme, ettei paluu ole järkevää.


Suhde on osa elämäämme, mutta jo mennyt osa sitä. Ymmärrettäessä tosiseikat ja ehkä mielen tekemät edellä mainitut temput, voi ymmärtää ikävän tunteitaan, muttei enää haikaile takaisin. Tämä on sitä kasvua, josta niin usein eron yhteydessä puhutaan.


Lämpimin terveisin, Helka


306 katselukertaa0 kommenttia