Yksi isoin luopuminen eron jälkeen voi olla se, ettei enää voi kontrolloida, mitä entinen kumppani tekee. Eikä sille kannata antaa aivoistaan tilaa tai kellostaan aikaa.
Eronnut voi miettiä: mitäköhän se toinen tekee, miten se toinen pystyy jatkamaan uuteen ihan tuosta noin vain, miksiköhän sitä toista ei satu tämä ero yhtään, mitäköhän se tekee lasten kanssa, se ei saa ainakaan ikinä tutustuttaa ketään toista lapsillemme... ja niin edelleen.
Kuulostaako tutulta? Varsinkin tuskaisimman erosurun aikana voimme kovastikin miettiä, mitä entinen kumppani tekee. Onkohan hänellä ikävä, sattuuko häntä? Olinko ikinä tärkeä hänelle?
Eksän näkeminen uuden ihmisen kanssa voi satuttaa valtavasti. Mietimme, että mitähän he tekevät, miksi minä en ollut kelvollinen, jos tuo toinen on tai onkohan eksä jo unohtanut sitten minut?
Lue myös: Miten selvitä erosta?
Yleensä tällaiset ajatukset kielivät siitä, ettei eroa ole vielä käsitelty. Emme ole henkisesti luopuneet eksästämme. Eron jälkeen menee aikaa sopeutua siihen, että se tuttu ihminen ei ole enää elämässämme. Ja varsinkin siihen, että meillä ei ole enää mitään tekemistä sen kanssa, mitä eksämme tekee. Hän saa tehdä mitä haluaa. Hän saa voida hyvin ja mennä eteenpäin.
Tämä sattuu. Eron jälkeen itsetunto on pohjamudissa ja huonommuuden ajatukset ovat normaaleja. Siksi itsetunnon nostaminen itsetuntemustyöllä ja oman elämänsä muokkaamisella mieleiseksi on varsin tärkeää. Silloin toisen tekemiset eivät enää kosketa meitä niin paljon: ymmärrämme oman arvomme ja oma elämämme tuntuu hyvältä. Silloin ei enää käytä aikaa sen miettimiseen, mitä toinen mahdollisesti tekee tai jättää tekemättä.
Yksi vaikea paikka eronneelle on ymmärtää, ettei meillä ole sanomista eksämme tekemisiin edes lasten asioissa.
Yksi vaikea paikka eronneelle on ymmärtää, ettei meillä ole sanomista eksämme tekemisiin edes lasten asioissa. Toki silloin, jos lasten hyvinvointi ex-kumppanin luona on vaakalaudalla, pitää asiaan puuttua. Harvoin näin kuitenkaan on. Me emme voi aikatauluttaa toisen vanhemman elämää, vaikka haluaisimme. Me emme voi päättää, keitä lapsemme tapaavat.
Niin, emme voi, vaikka kuinka haluaisimme. Me emme varmasti halua olla niitä eksiä, jotka puuttuvat lapsensa vanhemman elämään raivopäisellä vimmalla. Emme halua olla se kuuluisa eksä, joka pilaa uusperheen arjen ja onnen. Se ei hyödytä ketään, ei meitä, eikä lapsia.
Kun ymmärrämme, että on aika päästää irti ja jatkaa omaa elämää eksästä erillään, vapaudumme paljosta. On raskasta miettiä toisen tunteita, tekemisiä ja menemisiä. Siksi sitä ei kannatakaan tehdä. Kannattaa mieluummin panostaa omaan hyvinvointiin.
Terveisin, Helka