Useat hylkäämiset isäsuhteessani sai minut hakemaan miesten hyväksyntää hinnalla millä hyvänsä

Isäni lähti vähin äänin selittelemättä, kun olin 5-vuotias. Myöhemmin hän kuoli juuri silloin, kun olimme jälleen lähentymässä. Pitkäaikainen isäpuoleni, minulle hyvin tärkeä ja läheinen, lähti elämästämme, kun hän ja äitini erosivat. Myöhemmin sain kuulla hänenkin kuolleen.





Elämääni kuvaa yksi sana: isähahmon puuttuminen, häviäminen tai hylkääminen. Olen aina pitänyt äitisuhdettani minulle sinä isona asiana. Ja sitä se varmasti paljon onkin.

Vasta nyt olen alkanut ymmärtää, miten valtavan iso vaikutus isän puuttumisella on elämääni ollut.


Hylkäämisen pelko on kehittynyt minulle jo aivan lapsena. Vanhempieni ero oli riitainen ja isä lähti luotamme perustaen hyvin nopeasti uuden perheen. Isä oli aina ollut minulle tärkeä. Olin ihan isin tyttö. Nyt hän näytti hävinneen. Uusi perhe, mitä meistä.


Myöhemmin suhdettamme rasitti monta muutakin seikkaa, muun muassa uskonyhteisöömme liittyvät asiat. Minut hylättiin jälleen, kun en toiminut perheeni standardien mukaisesti.


Isäsuhdettani on kuvastanut monet lähtemiset, puhumatta jääneet sanat ja ikävä. Ja pelko siitä, että mies elämässäni hylkää.

Mikä kamalinta, lähenimme isäni kanssa, kun sain esikoiseni 21-vuotiaana, mutta hyvin pian tämän jälkeen hän menehtyi pitkäaikaissairauden vuoksi.


Mikä hylkäämisen kokemus tuo minulle olikaan! Isäsuhdettani on näin kuvastanut monet lähtemiset ja lähentymiset, puhumatta jääneet sanat ja ikävä. Ja pelko siitä, että mies elämässäni hylkää.


Ihmettelin jo teininä, mutta varsinkin myöhemmin, mikä ajoi minut valtavaan raivoon saada miesten huomiota hinnalla millä hyvänsä. Pukeuduin provosoivasti, etsin itseäni vanhempien miesten tai poikien seuraa, annoin vartaloni toisten käyttöön vailla ajatusta siitä, että minua kohtaan tehtiin väärin. Esitin nauttivani, esitin halua. Ethän hylkää minua, huusi pieni tyttö sisälläni.


Tilannetta ei ole parantanut se, että läheinen isäpuoleni lähti elämästäni aikuisuuteni kynnyksellä hänen ja äitini eron vuoksi. Vähän myöhemmin kuulin hänen menehtyneen. Ikävä ja suru olivat valtavia. Hän oli ollut isähahmoni ne tärkeimmät vuodet, 10- 18-vuotiaaseen. Hän oli kallioni. Viha hänen lähtemisestä elämästäni oli valtava.


Halusin näiden kuolemien jälkeen huutaa: JÄTTÄVÄTKÖ KAIKKI MIEHET! Vasta nyt olen löytänyt lempeyden ja armon itseäni kohtaan, ymmäryksen, mitä minulle on käynyt. Miksi halusin niin paljon miesten huomiota niin nuorena.


Miksi miellytin, olin kiltti, parempi huono suhde kuin ero.

Miksi ajauduin alistavaan suhteeseen, jossa minut jätettiin useita kertoja. Miksi hyväksyin sen. Miksi miellytin, olin kiltti, parempi huono suhde kuin ero.


En halunnut enää yhtäkään hylkäämistä miesten osalta.



Vanhempien ero, jota ei selitetä lapselle tarpeeksi selkeästi, lapsen jääminen siihen luuloon, että etävahempi vain jätti ja hylkäsi, vanhemman osoittama henkinen hylkääminen tai poissaolo ovat asioita, joista syntyy hylkäämisen tunnelukko.


Ymmärrys on avain muutokseen, toivoon, armoon ja lukkojen avautumiseen.

Miessuhteitani nämä isäsuhteet ovat värittäneet tähän päivään saakka. Vasta nyt olen löytänyt vastauksen moneen mieltäni vaivaavaan kysymykseen. Nyt, kun olen perehtynyt syvällisesti lapsuuden vaikutukseen sekä tunnelukkokurssini kautta saanut ymmärrystä myös itseäni kohtaan, olen löytänyt sisäisen pienen tyttöni, joka hylättiin.


Ymmärrys on avain muutokseen, toivoon, armoon ja lukkojen avautumiseen. Siksi kannustan sinuakin lämpimästi kohtaamaan menneisyytesi, asiantuntijan avustuksella. Tällä voi olla valtavia vaikutuksia elämääsi. Et enää pelkää.


Lämpimin terveisin Helka

505 katselukertaa0 kommenttia