Meillä voi olla takana vaikea ja tasapainoton lapsuus. Ehkä hankala suhde on lisännyt pelkoja ja sitä tunnetta, saammeko koskaan tasapainoista ja turvallista elämää. Erojen jälkeen ja lukkojen vallassa voi tuntua, ettemme ehkä koskaan elä sellaista elämää, jota itsellemme toivoisimme.
Olen elänyt hyvin epävakaan elämän. Tunneilmapiiri oli lapsuudestani asti hyvin turvaton. Olen kokenut useita hylkäämisiä ja saanut monta tunnelukkoa kaverikseni. Narsistinen suhde ja useat erot ovat kasvattaneet epävakauden tunnetta syvällä sisimmässäni.
Usein kuulen asiakkaideni pohtivan, osaavatkohan he koskaan elää turvallisesti ja pelkäämättä. Saavatko he koskaan kokea rakkautta niin, ettei tarvitsisi olla varuillaan. Tunnen tämän tuskan hyvin. Edelleen välillä koen sitä.
Saamme olla surullisia omasta puolestamme, sen pienen lapsen puolesta, joka koki niin paljon turvattomuutta. Lapsuus meni jo ja jos olemme saaneet kaveriksi epävakaisuuden ja pelot, voi aikuisuudessa moni asia tuntua tuskaiselta. Sitä, mikä rakennetaan lapsuudessa, emme voi kokonaan saada aikuisena. Turvattomuuden tunne on hyvin syvällä. Pelko toisten lähdöstä ja hylkäämisestä on hyvin intuitiivinen. Intensiiviselläkään tunnelukkoterapialla niitä ei kokonaan saa itsestään pois lähtemään.
Saamme olla surullisia omasta puolestamme, sen pienen lapsen puolesta, joka koki niin paljon turvattomuutta.
Olen elänyt juuri nykyisen suhteeni haastavimman kauden. Ensimmäistä kertaa mielessäni kuulin sanan ero. Ensimmäistä kertaa myöskään en paennut tai pelännyt niin paljon, että olisin jättänyt. Silti pelot saivat minusta niin suuren vallan, että henkeni välillä salpautui.
Surettaa, jopa vihastuttaa, että sain niin hankalat eväät tätä elämän tietä kulkea. Kumppanini turvallisuuden tunne ja tasapaino on jotain, jota en ole koskaan kokenut. Se tuntuu välillä täysin vieraalta. Miltä tuntuisi, jos ei tarvitsisi pelätä? Jos ei olisi kaltoin kohtelua taustalla tai pelkoa, että se pahin tapahtuu?
Kun turvallisuuden kokemusta ja luottoa elämään joutuu rakentamaan vasta aikuisena, ei se tie ole kaikkein helpoin. Epäoikeudenmukaisuuden tunne voi olla valtava. On epäreilua, että joudumme kohtaamaan näitä hankaluuksia, jotka olisi voinut välttää erilaisella kasvatuksella.
On tärkeää ymmärtää, että voimme itse vaikuttaa elämäämme paljon. Emme ole lapsuutemme vankeja, vaikka sen vaikutukset meissä näkyvätkin ja kulkevat jollain lailla aina mukana.
Silti tärkeää on myös ymmärtää, että nyt voimme itse vaikuttaa elämäämme paljon. Emme ole lapsuutemme vankeja, vaikka sen vaikutukset meissä näkyvätkin ja kulkevat jollain lailla aina mukana. Turvallisuuden tunnetta voi rakentaa, vähitellen. Turvallisessa ympäristössä ja ennen kaikkea itseään niin paljon arvostaen, ettei ota elämäänsä enää epävakautta tuovia ihmissuhteita.
Se on tie sitä kohti, että pelot vähitellen vähenevät. Se on pitkä tie, mutta tie on osa elämää. Tien varrella on kauneutta, jos sitä vain uskaltaa katsoa, sitä kohti mennä. Elämä on kaunis, ja turvatonkin sydän voi kokea rauhan.
Rakkaudella, Helka