Jätetyn suru on helpompi ulkopuolistenkin käsitellä ja saa helpommin tukea ja lohduttavia olkapäitä osakseen. Jättäjä joutuu miettimään: saanko minä edes surra?
Tällä kertaa käsittelen asiaa oman kokemukseni kautta. Olen ollut jättäjä, joten en tiedä, miltä jätetyn suru tuntuu.
Jättäjän surun tunnen. Jättäjän suru on käsite, jota ei tunneta, eikä aina hyväksytä. Itsehän halusit lähteä, miksi mariset, miten niin sinulla on ikävä kumppaniasi, itseähän hänet jätit ja niin edelleen. Entinen kumppanini ei ymmärtänyt, miksi olin surullinen. Hän suri omaa menetystään ja minun suruni oli hänelle liian paljon.
Jättäjän suru on käsite, jota ei tunneta, eikä aina hyväksytä.
Ja se on hyvin ymmärrettävää. Kun itseä on loukattu sillä suurimmalla mahdollisella, sanomalla, etten enää halua olla kanssasi, on vaikea ymmärtää, että jättäjäkin voi surra. Samalla tavoin jätttäjä suree sen menetystä, että yhteinen tulevaisuus ei onnistunutkaan. Samalla voi tuntea valtavan pahaa oloa siitä, että on pakko satuttaa toista, koska itsellä on niin iso tarve päästä pois.
Minun suruuni on tullut viime aikoina myös uusi sävy. Vaikka eroistani on jo jonkin aikaa, olen alkanut surra sitä, että olin niin rikki ja en vain osannut. Olen oppinut paljon sopeutumiskäyttäytymisistä ja identiteettikriiseistä. Olen ymmärtänyt, että paha oloni johtui omasta kriisistäni, ei parisuhteesta. Siksi minua surettaa.
Itseni ja toisen puolesta: en osannut paremmin ja loukkasin meitä molempia todella paljon. Tämä on iso suru, jota kannan juuri nyt mukanani.
Suruuni on tullut uusi sävy: en osannut paremmin ja loukkasin meitä molempia todella paljon. Tämä on iso suru, jota kannan juuri nyt mukanani.
Inhimilliset erehdykset, osaamattomuus ja toisten loukkaaminen näiden vuoksi kuuluvat elämään. On laajasydämistä osata ymmärtää myös jättäjän surua ja tunteita. Suurin osa ei varmasti kovin helposti jättämispäätöstä tee ja siellä taustalla on isoja asioita, kriisejä, traumoja, lukkoja tai tunteita.
Olen kauan kokenut, ettei jättäjä saa olla surullinen. Hänen tulee kokea syyllisyyttä ja kantaa vastuunsa. Mutta tämä on väärä ajattelutapa. Inhimillisiä olentoja me kaikki olemme, vaikka on varmasti omassa erosurussa ja -tuskassa vaikea ymmärtää tai edes antaa toisellekin lupa olla surullinen.
Sekin on inhimillistä.
Jättäjänkin kannattaa käsitellä erosurunsa ja päätökseen johtaneet asiat. Näin on helpompi ymmärtää ja kehittää itseään. Samalla löytää armon itseään kohtaan.
Katso täältä kurssini eronneille.
Lämpimin terveisin Helka
Comments