On ikuisuuskysymys, onko lapsille parempi, että aikuiset vain kestävät yhdessä, vaikka hankalaa olisi, vai se, että vanhemmat eroavat ja ovat ehkä tahoillaan parempivointisia. Minulla on selkeä näkemys asiasta, jonka pohjaan tunnelukkoterapiatyössäni havaitsemiini toistuviin seikkoihin.
Törmäsin opiskeluissani artikkeliin, jossa sanottiin, että tutkimukset osoittavat lasten olevan tyytyväisempiä ydinperheeseensä silloinkin, kun vanhempien välit ovat jopa hyvin kylmät. Onneton vanhempi, joka elää silti yhdessä lapsen toisen vanhemman kanssa, voi tarjota lapselleen hyvän lapsuuden, siinä jatkettiin.
Tunnelukkoterapeuttina ja hyvin riitaisten vanhempien lapsena sydäntäni kylmäsi lukea tuo lause.
Tutkimuksessa, tai ainakaan tuossa artikkelissa, ei kerrottu, miten lapset voivat nyt aikuisena. Esimerkiksi siitä, miten he käyttäytyvät suhteissaan, vaativatko he itselleen tarpeeksi hyvää suhdetta, osaavatko he kommunikoida, uskaltavatko he kertoa omista tarpeistaan ja tunteistaan ja niin edelleen. Se, että eronneiden vanhempien lapset tutkimusten mukaan eroavat itsekin useammin, ei kerro sitä, voivatko ei-eronneiden, mutta huonosti voivien vanhempien, lapset hyvin aikuisina. Minusta tämä on aika relevantti kysymys.
Jos suhde ei ole kunnioittava, siinä haukutaan ja alistetaan, riidat ovat pelottava asia tai tunteita pakoillaan, lapset oppivat vähitellen, että sellainen suhteen pitääkin olla.
Nimittäin lapset oppivat parisuhde- ja tunnekielen vanhemmiltaan. Mistä muualtakaan? Emme me opi suomalaisten vanhempien kanssa yhtäkkiä espanjaa. Me opimme sen kielen, mitä kuulemme. Samalla tavalla me opimme oman tapamme olla suhteessa vanhemmiltamme. Jos suhde ei ole kunnioittava, siinä haukutaan ja alistetaan, riidat ovat pelottava asia tai tunteita pakoillaan, lapset oppivat vähitellen, että sellainen suhteen pitääkin olla. Eivät he osaa ajatella, että on toisenlaisiakin tapoja elää, kuten he eivät ajattele, että heidän oppimansa äidinkieli on väärä. Joten he omaksuvat vanhempansa tavat ja vievät ne omaan parisuhteeseensa.
He eivät opi puolustamaan rajojaan, kertomaan tunteistaan, elämään arvojensa mukaista elämää, tuomaan omat tarpeensa esille, olemaan miellyttämättä ja alistumatta ja luottamaan, että he ovat kaiken hyvän arvoisia, jos tätä ei heille kotona opeteta. Jos he näkevät, että suhteessa voidaan huonosti, mutta yhdessä on pysyttävä, he ajattelevat näin myös aikuisena, ja eivät osaa vaatia itselleen parempaa.
Onko suhteesi sellainen, jonkalaisessa toivot lapsesi elävän aikuisena?
Joten olennainen kysymys onkin: Onko suhteesi sellainen, jonkalaisessa toivot lapsesi elävän aikuisena?
Riitaisessa, tunnekylmässä ja hankalassa ilmapiirissä, jossa aikuiset eivät voi hyvin, ei ole lapsen turvallista kasvaa. Hyvinvoinva aikuinen tarkoittaa hyvinvoivaa lasta. Olen kohdannut useita asiakkaita, jotka ovat eläneet epävakaassa lapsuudenkodissa. Tämä eittämättä näkyy heissä aikuisenakin. Epävakaat olot vievät meidät hyvin usein epävakaaseen aikuisuuteen, koska meillä ei ole ollut turvallista ja tunteita kohtaavaa ympäristöä, jossa kehittää usko ja luottamus ihmisiin.
Jos suhteessa on miellyttämistä, alistumista, toisen mitätöintiä, toisena päivänä on riitaisaa, toisena päivänä ei puhuta ollenkaan, ulkopuolelle jättämistä ja niin edelleen, en ylläty, jos tällaisen perheen lapsella on aikuisena hylkäämisen pelkoa, alistumista, suojattomuutta, tunteiden epävakaisuutta, miellyttämistä, ulkopuolisuutta ja niin edelleen. On siis hyvin tärkeää kysyä, minkälaista pohjaa luomme lapsemme aikuisuudelle?
Siksi on huolestuttavaa, jos vanhemmat päättävät jäädä suhteeseen lapsen takia, joka tietenkin lapsuudessaan voi kokea pelottavana ja ahdistavana, jos perhe muuttuu ja vanhemmat eroavat. Tietenkin lapsi siinä vaiheessa voi sanoa, että mieluummin haluaisi, ettei eroa tule. Aikuisenakin voi tuntua, että onneksi vanhemmat ajattelivat minua; mutta unohdetaan, voidaanko itse hyvin.
On siis hyvin tärkeää kysyä, minkälaista pohjaa luomme lapsemme aikuisuudelle?
Lapsuudessa luodaan pohja aikuisuudelle. Lapsi on monta kymmentä vuotta pidempään täysi-ikäinen kuin alaikäinen. On todella tärkeää pohtia, millaiseksi nuo vuosikymmenet lapsillemme muodostuvat. Näen terapiatyössäni paljon haavoittuneita aikuisia, joiden vanhemmat ovat suhteensa vuoksi luoneet lapselleen vääristyneen tavan olla omassa suhteessaan.
Kaksi rauhallista kotia on parempi kuin yksi riitaisa. Lapsi voi luoda rauhassa suhteen molempiin vanhempiinsa, kun siinä välissä ei ole vanhempien parisuhdetta, jota lapsi voi jopa pelätä. Turvallinen suhde molempiin vanhempiin, tai ainakin yhteen, luo tärkeää pohjaa lapsen uskolla maailman hyvyyteen ja turvallisuuteen. Tutkimuksissa onkin pohdittava ja tutkittava myös tätä puolta, ei vain sitä, sanooko lapsi tai aikuinen lapsi, että hyvä, etteivät vanhemmat eronneet.
Terveisin, Helka